Sukralfaatti – Ihmeitä tekevä pieni lääkemolekyyli

 

Sukralfaatti on sakkaroosien johdannainen, jolla on merkittävä osa ihosolujen varjelemisessa ja uudelleenrakentamisessa.  Se vaikuttaa aktivoivasti ja stimuloivasti ihon proteiineihin, jotka sitoutuvat solun pinnan reseptoreihin ja aktivoivat solujen jakautumista. Kyseessä on erittäin pieni molekyyli, joka pystyy tunkeutumaan ihon pintakerrosten läpi ja hoitamaan ihoa poikkeuksellisesti sisältä ulospäin. Sukralfaatti estää ihon ärsytystä eristämällä välittäjäaineet, interferon-gamman ja interleukin-2:n, jotka vapautuvat ihon joutuessa alttiiksi allergeenien, lämmön, kemikaalien jne. haitallisille vaikutuksille.

BM:llä ja sukralfaatilla on tehty lukuisia lääketieteellisiä tutkimuksia, jotka todistavat sen tehon esimerkiksi arpien ja ärtyneen ihon hoidossa sekä ihon vahvistamisen kannalta ryppyjen ja juonteiden ennaltaehkäisyssä ja hoidossa.

BM-tuotteiden historia

Sukralfaatin hyödyntäminen ihonhoidossa sai alkunsa 1980-luvun puolivälissä, kun epätoivoinen kirurgi kääntyi sairaalan nuoren proviisorin puoleen saadakseen apua vauvalle, joka oli suolistonleikkauksen jälkeen saanut vakavan, jo heikkokuntoiselle lapselle hengenvaarallisen, ”vaippaihottuman”. Nuoren proviisorin mielestä tapaus muistutti lähinnä ”ulkopuolista vatsahaavaa”, ja koska sukralfaattia käytettiin tuolloin vatsahaavalääkkeessä suojaavana aineosana, proviisori valmisti vatsahaavatableteista voiteen vauvan peppua varten. Hänen teoriansa tautien vastaavuudesta toimi, ja muutamassa päivässä lapsen iho oli alkanut parantua hienosti.

Nuori apteekkari unohti sukralfaatti- havaintonsa, ja palasi asiaan vasta myöhemmin päätettyään aloittaa yhdessä tanskalaisen ihotautilääkärin kanssa sukralfaatin ihoa ja limakalvoja uudistavien ja parantavien ominaisuuksien tutkimisen. Heidän tieteelliset kokeensa tuottivat positiivisia tuloksia ja johtivat vähitellen BM CosmeCeuticals Regenerative Cream -voiteen ja myöhemmin muiden BM-tuotteiden kehittämiseen.

Tanskalaisten ihotautilääkäreiden ja kosmetologien kanssa toteutettu tutkimustyö on edelleen vahvistanut, että voide todellakin kykenee vahvistamaan herkkää ihoa sekä ihon pieniä verisuonia ja ihokudoksen uusiutumista – ja tämän seurauksena silottamaan pienet juonteet ja rypyt.

BM Regenerative voide vahvistaa ihoa

BM Regenerative voiteet vahvistavat ihoa, Helsingin yliopistollisen sairaalan tutkimuksen mukaan. Tämä on tärkeä ominaisuus ihonhoitotuotteelle, jonka on tarkoitus hoitaa juonteita ja ryppyjä. Tutkimukseen osallistui 30 henkilöä. Tutkimuksessa mitattiin BM Regenerative voiteiden vaikutusta verrattuna plasebovoiteen vaikutukseen. Tulokset histologisessa ihokerrosten paksuuden mittauksessa osoittivat, että koehenkilöiden epidermis kasvoi 0.05 millimetristä 0.07 millimetriin BM Regenerative Cream voiteen avulla. Ihon dermis puolestaan vahvistui 1.38 millimetristä 1.56 millimetriin. Plasebolla ei huomattu minkäänlaista vaikutusta ihon vahvistumiseen. Sivuvaikutuksena saattoi alussa esiintyä ihoärsytystä mutta ärsytys hävisi myöhemmin. Pääsääntöisesti BM Regenerative Cream voide soveltui hyvin koehenkilöille.

-Acta Oncologica Vol. 33, No. 2, 1994

Toimenpide Epidermis ennen (mm) Epidermis jälkeen (mm) Dermis ennen (mm) Dermis jälkeen (mm)
BM Regenrative cream 0,05 0,07 1,38 1,56
Placebo 0,05 0,05 1,38 1,38

 

BM Regenerative voide kosmeettisessa ihonhoidossa

Tanskalainen tutkimus arvioi BM ihonhoitotuotteiden kliinistä tehoa 517 koehenkilön tutkimuksessa. Koehenkilöt (91% naisia) käyttivät tutkimuksen aikana BM Regenerative Cream voidetta joko uudistavana/Anti-wrinkle voiteena tai hoitona herkän ihon, ärtyneen ihon, lievän ihottuman ja auringonpolttamien hoidossa.  Voidetta käytettiin myös lukuisiin muihin iho-ongelmiin/oireisiin, kuten epäpuhtaaseen ihoon, akneen, rasvaiseen ihoon, pinnallisiin ihovaurioihin, parranajon käytön jälkeen, ruusufinniin, arpien hoitoon, sieni-infektioihin, jalkojen kovettumiin ja syyliin, meikin alla pohjustuksena tai päivä- ja yövoiteena.

Koehenkilöt käyttivät tutkimuksen aikana BM-voidetta aamuin ja illoin ihon ongelmakohtiin.
Suurin osa koehenkilöistä arvioi BM Regenerative voiteen kokonaisvaikutuksen “erittäin hyvä” tai “hyvä” riippumatta hoidon indikaatiosta.
Kosmeettisesta näkökulmasta katsottuna tuote soveltui koehenkilöille erittäin hyvin.

Kosmeettisesta näkökulmasta yleisesti katsottuna siedettiin BM Regenerative Cream voidetta erittäin hyvin.
Voide sai erinomaista palautetta, lähes kaikki koehenkilöt kokivat voiteen koostumuksen olevan erinomainen ja voiteen imeytyvän ihoon tehokkaasti.

Yleinen arvosana Prosentit
Todella hyvä 38
Hyvä 42
Ok 11
Kyseenalaistettava 4
Ei vaikutusta 2
En osaa sanoa 3

 

blank

 

Ryppyihin Prosentit
Todella hyvä 44
Hyvä 39
Ok 10
Kyseenalaistettava 3
Ei vaikutusta 1
Ihon suojaus Prosentit
Todella hyvä 29
Hyvä 47
Ok 9
Kyseenalaistettava 4

 

Herkälle iholle Prosentit
Todella hyvä 38
Hyvä 47
Ok 10
Kyseenalaistettava 5
Ärtyneelle iholle Prosentit
Todella hyvä 41
Hyvä 39
Ok 10
Kyseenalaistettava 5