Valitse sivu

Arpien hoito BM-tuotteilla

Arpien hoito on tärkeää mikäli toivoo, ettei arpi jää näkyväksi. Parhaimmat tulokset arpien hoidossa saadaan, kun hoito aloitetaan mahdollisimman nopeasti tikkien poiston jälkeen tai haavan umpeuduttua. BM sukralfaattituotteet uudistavat ihoa ja sopivat erinomaisesti arpien hoitoon.

Arvet kuuluvat elämään ja useimmilla meistä on niitä muistona eletystä elämästä. Arpia voi syntyä esim. tapaturmien, kirurgisten toimenpiteiden, leikkausten, luomenpoistojen, aknen ja raskauksien takia. Ulkopuoliset eivät useinkaan kiinnitä arpiin huomiota, mutta joskus ne saattavat häiritä kantajaansa: ne voivat häiritä kosmeettisesti ja niitä halutaan häivyttää ja peittää, varsinkin jos ne ovat kasvojen alueella tai muilla näkyvillä ihoalueilla. Vaikka kosmeettinen haitta ei olisi häiritsevä tai merkitsevä, arpia on kuitenkin hyvä hoitaa siksi, että niiden iho pysyisi joustavana ja kimmoisana, eivätkä ne siten häiritsisi muuta elämää.

Jos elämä on tuonut mukanaan arpia, jotka häiritsevät kosmeettisesti, niitä voidaan hoitaa ja häivyttää – myös ilman plastiikkakirurgisia tai lasertoimenpiteitä. Tietyillä hoitavilla voiteilla ja geeleillä on saatu hyviä tuloksia sekä tuoreiden arpien hoidossa että vanhojen arpien vaalentamisessa.

Leikkausarpea hoidetaan BM Gel 28 tehoseerumin avulla

Arpien hoito

Jos haava on syntynyt hiljattain esim. kirurgisen toimenpiteen tai leikkauksen takia, sitä on tärkeää hoitaa huolellisesti lääkärin antamien ohjeiden mukaan.

Parhaimmat tulokset arpien hoidossa saadaan, kun arpeen soveltuvan hoitotuotteen käyttö aloitetaan mahdollisimman nopeasti tikkien poiston jälkeen tai haavan umpeuduttua.

Voiteet pitävät arpikudoksen joustavana, koska joskus arpinen ihoalue saattaa tuntua kiristävältä, etenkin, jos arpialue on laaja. Yleensä arpi on aluksi punoittava, mutta vaalenee ajan myötä. Tuore arpi kypsyy noin puolen vuoden ajan, joten oikeanlainen hoito voi edesauttaa arven jäämistä mahdollisimman huomaamattomaksi.

Arvet ovat myös erityisen alttiita auringossa palamiselle ja hyperpigmentaatiolle, joten on erittäin tärkeää suojata ne aina korkeakertoimisella aurinkosuojalla.

 

Sukralfaatti on tehokas arpien hoidossa

Arpea voidaan rasvata tavallisella perusvoiteella mutta vieläkin parempia tuloksia voidaan saavuttaa, jos arpea hoidetaan erityisesti siihen soveltuvalla voiteella. Arpia tehokkaasti hoitava ainesosa on lääkemolekyyli sukralfaatti, jolla on ihoa uudistava vaikutus. Sukralfaatin alkuperäinen käyttöaihe on ollut vatsahaavan hoito, mutta sittemmin sen teho on lääketieteellisin tutkimuksin todettu myös ulkoisesti käytettynä, ihonhoitovoiteiden ainesosana. Sukralfaatti uudistaa pieniä ihovaurioita ja sopii siksi erinomaisesti myös arpien hoitoon.

Vaikka arpi olisi syntynyt jo aikaa sitten, on sitä silti vielä mahdollista hoitaa. Sukralfaatti vahvistaa arpikudoksen ihoa ja pitää sen kimmoisana. Myös vanhempi arpi täytyy suojata auringolta ja palamiselta.

BM-sukralfaattituotteet ovat lääketehtaan kehittämiä, tutkittuja ja turvallisia.

Leikkausarpi tikkien poiston jälkeen

8 viikkoa tikkien poiston jälkeen, arven päälle levitetty päivittäin BM Gel 28 tehoseerumia.

Muistilista – Arpien hoito

1
Parhaimmat tulokset arpien hoidossa saa, kun hoito aloitetaan mahdollisimman nopeasti tikkien poiston jälkeen tai haavan umpeuduttua.

2
Arvet ovat alttiita palamiselle ja hyperpigmentaatiolle, suojaa arvet auringolta.

3
Sukralfaatti lääkemolekyyliä sisältävillä ihonhoitotuotteilla on tutkitusti myönteisiä vaikutuksia arpien hoidossa.

BM sukralfaattituotteet sopivat erinomaisesti arpien hoitoon

Erityisen hyvä tuote arpien hoitoon on geelimäinen BM Gel 28 tehoseerumi, jossa on vaikuttavana aineena lääkemolekyyli sukralfaatti ja vain neljä muuta ainesosaa. Se on helposti imeytyvää, tahraamatonta ja kevyttä, mutta silti tehokasta ja riittoisaa. Pieni kerros seerumia arpikohtaan 1 – 2 kertaa päivässä riittää. Jos haluaa tehostaa sukralfaatin ihoa uudistavaa vaikutusta, voi seerumin jälkeen käyttää vielä sukralfaattia sisältävää BM-päivä– ja yövoidetta. Ne tuovat iholle paitsi lisäkosteutusta, myös muita hoitavia ainesosia. BM-sukralfaattivoiteet ovat hajusteettomia ja väriaineettomia ja ne soveltuvat siksi myös herkälle, allergiselle ja atooppiselle iholle. Voiteet sopivat myös miehille!

Eräät terveydenhoidon ammattilaiset kuten plastiikkakirurgit ovat suositelleet potilailleen BM-voiteita hoitovoiteeksi mm. plastiikkakirurgisten toimenpiteiden, leikkausten tai hoitojen jälkeen. Iloksemme olemme saaneet erinomaista palautetta BM-voiteiden tehokkuudesta arpien hoidossa myös asiakkailtamme. Lue alta erään käyttäjämme kokemuksesta BM-voiteen tehosta leikkausarven ja palovammojen hoidossa.

Rumasta leikkausarvesta jäi vain vain hentoinen vaalea viiva

Ensikokemukset BM-tuotteista sain v.2005 kun minulta leikattiin kilpirauhanen. Leikkausarvesta jäi ruma, röpelöinen arpi kaulalle. Olin lukenut BM-tuotteista, ja päätin kokeilla BM:n tuotesarjasta Day Creamia arven hoitoon. Tuote osoittautui todella hyväksi ja arvesta on tänä päivänä vain hentoinen vaalea viiva jäljellä. Siitä asti olen ollut BM-tuotteiden käyttäjä. Tutustuin myös tuotesarjan Gel 28:aan, jota käytän mm. silmänympärysvoiteena. Kyseinen.tuote on ollut myös erinomainen palovammojen hoitoon. Omien kokemuksieni johdosta olen suositellut tuotteita niin perheelleni kuin ystävillenikin. Myös työssäni, jossa kohtaan päivittäin sädehoidon akuuttivaikutuksia potilailla kuten ihon punoitusta, olen suositellut kokeilemaan BM-tuotteita

-Mirja 56v.

Arvet kuuluvat elämään ja kertovat omalta osaltaan tarinaa Sinusta. Niitä voidaan silti hoitaa, häivyttää ja vaalentaa. Siinä apunasi on BM!

Lue lisää

Miesten ihonhoito

Miesten ihonhoito

Miesten ihonhoitoMiesten tulisi yhtä lailla hoitaa ihoaan kuin naisten jotta iho pysyy terveenä ja...